In memoriam: BN kunnioittaa edesmenneiden muistoa

IN MEMORIAM

Legendaarisimpien gospel-kvartettien vanhemman polven jäsenrivit harventuivat jälleen loppuvuoden 2025 aikana, kun Spencer Taylor Jr. The Highway Q.C.’s -kokoonpanosta liittyi taivaalliseen kuoroon 5. syyskuuta kunnioitettavassa 97 vuoden iässä. Mississippin Indianolassa 6.3.1928 syntynyt laulaja muutti Chicagoon vuoden 1947 tietämillä ja päätyi ensin mukaan The Holy Wonders -yhtyeeseen. Armeija-velvoitteiden jälkeen oli vuonna 1955 vuorossa jo kymmenisen vuotta omaa uraansa rakentanut The Highway Q.C.’s. Taylor otti sittemmin haltuunsa ryhmän soololaulajan tehtävät ja pysyi bändin matkassa aina viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Luonnollisesti häntä kuullaan sekä yhtyeen maineen rakentaneilla 1950- ja 1960-lukujen Vee-Jay- ja Peacock-äänitteillä että myöhemmillä mm. Savoy ja Meltone Recordsin julkaisemilla levytyksillä.

Tuotteliaana lauluntekijänä (ja erityisesti vuonna 1994 edesmenneen Thomas ”Tommy” Boycen aisaparina) toimineen Bobby Hartin (oik. Robert Luke Harshman, 18.2.1939 – 10.9.2025) jättihitteihin lukeutui etenkin monet The Monkeesin ”TV:stä tutut” miljoonamenestykset, mutta rhythm’n’blues-sukupolvi muistanee hänen nimensä myös mm. Chubby Checkerin Lazy Elsie Mollyn (1964) sekä Little Anthony & The Imperialsin Hurt So Badin (1965) kirjoittajakrediiteistä.

Hyvin lähellä oli, ettei brasilialainen säveltäjä- ja instrumentalistikuuluisuus Hermeto Pascoal (22.6.1936 – 13.9.2025) olisi sittenkään ennättänyt tehdä kiiteltyä esiintymistään Helsingin Flow-festivaaleilla kesällä 2025. Suomessa hän tosin oli jo vieraillut aiemmin Pori Jazzeilla 1984. 1950-luvun puolivälistä saakka ensin kotimaassaan ja viimeistään 1970-luvulle saavuttaessa globaalisti huomiota taidoillaan saavuttanut artisti jätti merkittävimmän kansainvälisen jalanjälkensä musiikkihistoriaan vierailemalla Miles Davisin albumilla ”Live-Evil” vuonna 1971 sekä muusikkona että säveltäjänä. 89-vuotiaana kuolleesta Pascoalista käytettiin myös lempinimeä ”Taikuri”, sillä hänellä oli tapana hyödyntää soittotarkoituksiin monenlaisia muitakin esineitä kuin oikeita instrumentteja.

Teksasin osavaltion silmäätekevimpiin basisteihin lukeutuneen Miller ”Speedy” Sparksin (22.12.1945 – 7.10.2025) poismeno herätti vuolasta surua ennen kaikkea muusikon keskeisen tukikohdan Austinin soittajapiireissä. 1970-luvulta lähtien hän ennättikin osoittaa taitonsa monessa yhteydessä ja yhtyeessä. Varhaisia levytyksiä syntyi mm. Joe King Carrascon kanssa, ja eritoten Doug Sahm luotti basistiin sekä Sir Douglas Quintetin että soolouransa aikaisten kiertueiden luottojäsenenä. Näin ollen Sparks oli 1980-luvun lopulla itsestään selvä valinta Sahmin, Flaco Jiménezin, Augie Meyersin ja Freddy Fenderin rinnalle aikansa superkokoonpanoon Texas Tornadosiin. Myöhemmin häntä saattoi nähdä mm. The Texas Mavericksin, Eve & The Exilesin, Teddy & The Tall Topsin, Alvin Crow & The Pleasant Valley Boysin ja The Leroi Brothersin riveissä.

Joskus ympäristön vaikutus voi johtaa suuriin tekoihin. Baltimoressa, Marylandissa syntynyt ja varttunut Terry ”Buzzy” Johnson (12.11.1938 – 8.10.2025) kuului samaan kasvupiiriin mm. The Orioles -lauluyhtyeessä myöhemmin pinnalle nousseen Sonny Tilin sekä The Swallowsin Earl Hurleyn kanssa. Myös Buzzyn tie vei siten edellisten innoittamana doo wopin pariin. Hän liittyi Philadelphiassa Gotham-merkille levyttämään päässeeseen The Whispersiin, jonka sinkuille sisältyi myös laulamisen ohella kirjoitustaitoja osoittaneen Johnsonin käsialaa olleita kappaleita. 1960-luvun alussa hän liittyi miehistönvaihdoksia kokeneeseen The Flamingosiin levyttäen aktiivisesti myös sen jäsenenä. Uroteot jatkuivat Motownilla vuodesta 1964 eteenpäin, jolloin Smokey Robinson pestasi Johnsonin detroitilaistalliin lauluntekijäksi. Yhden tämän aikakauden suurimmista hiteistään hän kirjoitti juuri ”löytäjälleen”, kun The Miraclesin Baby, Baby Don’t Cry nousi tammikuussa 1969 Billboardin Top-Teniin sekä Hot 100- että R&B-sinkkulistoilla.

Vaikka ”1960-luvun popyleisö” eittämättä yhdistääkin John Lodgen (20.7.1943 – 10.10.2025) pääsääntöisesti ja ymmärrettävästi ykköstyönantajaansa, vuonna 1966 perustettuun Moody Bluesiin, Englannin Birminghamissa syntynyt basisti-laulaja oli myös aikaansaava lauluntekijä, tuottaja ja omaa materiaalia julkaissut sooloartisti. Lodgen työhistoriaan sisältyi myös mm. yhteinen levyprojekti ”Blue Jays” entisen Moody Blues -kollegan Justin Haywardin kanssa vuonna 1975.

”Mister X” on siirtynyt toiseen ulottuvuuteen. Suomalaiselle musiikkiteollisuudelle 1970-luvulla useamman ikuisesti muistettavan suurpalveluksen tehnyt englantilainen Richard Stanley (12.8.1943 – 13.10.2025) oli tuottajasankari ennen kaikkea sekä Hurriganesin Love-aikakauden äänitteiden että Teddy & The Tigersin listamenestykseen nostaneiden Poko-albumien takana. Tämän lisäksi Suomeen ja sittemmin Porvooseen pysyvästi kotiutuneella sekä tänne perheen perustaneella monialaisella kulttuurivaikuttajalla oli vahvat näyttönsä myös filmintekijänä. Jo ennen Suomeen tuloaan hän oli mm. kuulunut työryhmään, joka filmasi Harry Nilssonin vuoden 1972 LP:n ”Son Of Schmilsson” äänityksiä. Myöhemmin Stanley jatkoi dokumentti- ja mainoselokuvien tekijänä sekä tv-musiikin säveltäjänä –ja olipa hänellä näppinsä pelissä myös Alvar Gullichsenin kuvitteellisen Bonk Business -maailman luomisessa.

Vääjäämättä Richard Stanleyhyn törmäsi aika ajoin niin työn kuin vapaa-ajankin merkeissä myös syyskuussa (vahvistamattomana ajankohtana vain joitakin vuorokausia 71-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen) kuollut Antti Juhani ”Silu” Seppälä (s. 20.9.1954). Lappeenrantaan 2000-luvun alussa muuttanut ja boheemiluonteensa loppuun saakka säilyttänyt ”surullisen hahmon ritari” jätti muusikkona DNA:nsa sekä persoonana unohtumattoman kuvajälkensä mm. Sleepy Sleepersin, Leningrad Cowboysin ja Lapinlahden Lintujen tapaisiin suosikkiyhtyeisiin. Useista Aki ja Mika Kaurismäen elokuvista tutun Seppälän merkkihetkeksi valkokankaalla nostetaan tavanomaisesti ”Zombie ja kummitusjuna” (1991), jonka pääosan hän esitti yhdessä Marjo Leinosen kanssa.

Mårten ”Måsse” Enqvist (26.6.1946 – 19.9.2025) siirtyi sairauden nujertamana ajasta ikuisuuteen 79 vuoden iässä. Meritoitunut kitaristi vaikutti pitkään keskeisenä tekijänä Back To The Sixties ry:n toiminnassa, olihan hän soittanut kyseisen vuosikymmenen varrella useissa silloisissa merkittävissä suomalaisyhtyeissä, kuten The Scaffoldsissa, The Firstissä, The Frankiesissä ja Lemonissa. Sittemmin bändeistä ja musiikista muodostui Enqvistille ensisijaisesti tärkeä harraste. Varsinaisen yli 30-vuotisen ammattiuransa hän suoritti Kansallisarkiston (entisen Valtionarkiston) palveluksessa.

Neo soulin pioneerihahmoksi mielletyn D’Angelon (oik. Michael Eugene Archer, 11.2.1974 – 14.10.2025) elämäntyö olisi hyvinkin voinut jatkua vielä vuosikymmeniä pidemmälle, ellei haimasyöpä olisi koitunut ylistetyn taiteilijan kohtaloksi vain 51-vuotiaana. Richmondissa, Virginiassa syntynyt Archer sai varhaisen mutta sitäkin perusteellisemman musiikkikylvyn helluntalaispastori-isänsä holhouksessa jo lapsena. Iso ratas lähti pyörimään, kun maailmanlaajuinen EMI-yhtiö palkkasi lahjakkaan nuorukaisen vuonna 1993. Tuotanto- ja laulunkirjoituspuolelta hän siirtyi 1990-luvun puolivälissä itse levyttäväksi ja D’Angelo-nimeä käyttäneeksi artistiksi. Heti ensialbumi, traditionaalista soul-soundia ja silloista r&b:tä modernisoinut sekä siihen rap- ja hip hop -viitteitä tyylitajuisesti täydentänyt ”Brown Sugar” vei hänet Billboard-listoille. Myös toinen pitkäsoitto ”D’Angelo” vuonna 2000 vankisti hänen statustaan uudenlaisen mustan musiikin ytimessä. Julkisuus- ja menestyspaineet eivät kuitenkaan antaneet nelinkertaiselle Grammy-voittajalle armoa. ”Kirjoittajan blokista” kärsinyt D’Angelo vetäytyikin urallaan useita kertoja aktiivisesta musiikinteosta sekä keikka-arjesta. Hänen viimeiseksi levykseen jäi vuonna 2014 ilmestynyt ”Black Messiah”.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2025)



Jan Christel ”Crisse” Ljung
(25.5.1952 – 2.10.2025)
Veikkola Bluesin Primus motor – isähahmo ja kantava voima.
Veikkola Blues toukokuun lopulla oli vuosien ajan meille mukanaolijoille aina odotettu tapahtuma, joka antoi mukavan alkusysäyksen tulevan kesän tapahtumiin. Bluesin siniset sävelet kaikuivat illasta pitkälle yöhön, josta aina niin loistavien tarjoilujen lomassa ystävät, tuttavat ja kylänmiehetkin saivat nauttia täysin siemauksin. Viimeinen sointu on nyt soinut mutta muistot elävät… Kiitos Crisse!

Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 5/2025)

Kuva: D’Angelo (© Albert Watson)

Share